Me aloitimme Huppanan kanssa uuden kivan kurssin. Käymme keskiviikkoisin harjoittelemassa temppuja. Ensimmäinen kurssikerta oli eilen ja harjoittelimme paljonkin kaikenlaista. Aluksi opeteltiin kosketusalustan käytön alkeita. Ja täytyy sanoa, että huppana ei tainnut oikein ymmärtää mitä olisi pitänyt tehdä. Alusta ei kiinnostanut sitten tipan vertaa. Onneksi muutaman kerran sattuivat tassut alustalle, jotta sai palkita onnistuneesta suorituksesta. Väitän kyllä, ettei koira kyllä tajunnut vielä, mistä se palkka napsahti. Harjoittelua jatketaan toki kotona.

Harjoittelimme myös "kuolemista" ja kierimistä. Molemmat ovatkin jo meidän repertuaarissa, mutta eilen ensimmäistä kertaa tapahtui läpimurto, ja huppana ymmärsi kieriä pelkällä käskysanalla. Ei siis kaipaa enää käsiohjausta. Myös ryömimistä opeteltiin, ja se meillä sujuikin jalan alta ihan mukavasti.

Toisin kävikin sitten, kun otettiin hula-vanteet esille, tarkoituksena harjoitella sen läpi hyppäämistä. Huppana säikähti, häntä laski alas ja raukka tärisi pelosta. Me ymmärrettävästi jätimme tuon harjoituksen sitten väliin ja jatkoimme sitä kosketusalusta-harjoittelua lopputunnin. On nyt sitten selvää, että Huppanasta ei mitään sirkuskoiraa taida tulla. (Eipä ole kyllä tarkoituskaan).

Tuon kurssin aikana on myös tarkoitus harjoitella omavalintainen ns.suurempi temppu, ja me aiomme opetella lelujen siivoamisen lelukoriin. Varsin hyödyllistä meille, kun noita leluja taitaa lähemmäs sata olla, noin karkeasti arvioiden. Saavat nuokin jotain tehdä ruokansa eteen;-)

Olen myös kovasti innostunut naksutinkoulutuksesta, johon tutustuin tarkemmin havannalaisten omassa harjoitusryhmässä, joka siis pyörii kevään ajan aina sunnuntaisin. Alkeet on jo opittu ja nyt harjoitellaan mm. kontaktia ja seuraamista kotioloissa molempien kanssa. Kätevää, kun voi "kertoa" koiralle täsmällisesti että on tehnyt oikein. Aiemmin olen käyttänyt "hyvä"-sanaa kertomaan että namia on tulossa.

Ja sitten vielä viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä: Oikein paljon onnea rakkaalle pikku-Huppanalle!! 22.3.2009 tulee 2-vuotta täyteen!! Julkisesti lupaan, että herkkuja ja muuta mukavaa on tuolloin tiedossa:-)