Aika taas kertoilla, mitä meidän laumalle kuuluu. Hieman olen ollut laiska, myönnettäköön, mutta koirien kanssa emme suinkaan ole maanneet sohvalla. Heti vuoden alkajaisiksi näet aloitimme rallytoko-ryhmässä, josta löytyy vain Havannalaisia. No, muutamalla kerralla on ollut mukana myös yksi erilainen nuori, elikäs meidän Huppana.

Täytyy sanoa, että ehkä ei ihan meidän laji kuitenkaan. Muuten ihan mukavaa, mutta kun omistajalla ei oikein riittäneet nuo hoksottimet ymmärtämään mitä milloinkin olisi pitänyt tehdä. No, saivatpa nuo koirat kuitenkin syödä nameja ja tavata kavereita. Opimmehan mekin sentään jotain, kuten Typsyn kanssa seuraamisen alkeet. Ja maahan meno sujuu nykyään pelkästä käskystä. Lisäksi molempien kanssa tuli taas lisäharjoitusta häiriön alla toimimisesta. Tärkeintä on kuitenkin, että on kivaa. Ja meillä oli.

Nyt sitten rallytoko-kurssin loputtua jatkammme samalla porukalla hieman eri merkeissä. Tarkoitus olisi perehtyä ainakin turkinhoidon saloihin, naksutinkoulutukseen jne. Mielenkiintoiselta ja mukavalta näyttää siis myös tuleva kevät näiden vilkkaiden vintiöiden kanssa:-)